maanantai 8. helmikuuta 2016

Joutavaa kapinaa Cooperista


Oheista tekstiä on jaettu ja kritisoitu paljon ja onhan siinä perääkin, JOS. 

Nimittäin silloin, jos VAIN ajatellaan, että cooperilla testataan JUOKSUkuntoa eikä koulussa juoksua useinkaan harjoitella. Erityisopeja ja avustajia jaetaan kyllä muihin aineisiin auttamaan heterogeenisten ryhmien kanssa, mutta liikkatunnilla koko sekametelisoppa koulun ovelle kannettavaa lässynsitälässyntätä-Antero-äidinkultamussukkaa myöten on samassa tuubissa, mikä tekee yhteislenkille lähtemisestä hiukan haasteellista (vaikkei suinkaan mahdotonta, juoksua kun voisi treenata vaikka millä tavoin, myös hauskasti, mutta pelataan vaan vuodesta toiseen sitä ikuisuuspolttopalloa, ettei tule liian hiki, siinä saa sentään välillä seistä).

Mutta entäpä jos ajatellaan ihan vaan KUNTOA, kun eihän sitä kuupperia ole pakko JUOSTA. Tulos vaan on huonompi, jos kävellä lampsuttelee. Harva muu kuntoa mittaava testi soveltuu yhtä helposti, turvallisesti ja toimivasti oppilasryhmien kanssa toteutettavaksi - oli sitä testausta vaadittu opetussuunnitelmassa tai ei ;)

Eräässä Facebookissa toimivassa ryhmässä joku kritisoi Cooperia, koska on nöyryyttävää, kun toiset menevät usealla kierroksella ohi. Häh? Entä luokassa ne, jotka eivät osaa piirtää, mutta joiden teokset laitetaan kuitenkin seinälle? Entä se, joka noutaa joka kerta sen matikan koe-vitosen, kun vieressä samat naamat hyppivät kymppiensä kanssa? Jos ja kun kukaan ulkopuolinen ei nälvi tai huutele typeryyksiä, nöyryytys tulee jokaisen sisältä. Oma suhtautuminen ratkaisee. 
"Se koira älähtää, jonka kinttuun kalahtaa", vai miten se sanonta meneekään. Ruma totuus on, että monella on huolestuttavan huono kunto, myös lapsella. Se, että sitä mitataan ja saa kuulla ehkä julmankin totuuden, koetaan jotenkin huonoksi asiaksi. Ja vikaa haetaan aina jostain mahdollisesti turhankin kaukaa. Niin niin, voihan se olla niin, että matikan kirja vaan on huono, kun lapsi ei opi. Ja toki vika on peilissä, kun oma ulkonäkö ei miellytä. Ja kun tossu ei nouse, niin Cooperissahan se syy lymyää. Eikö? No niinpä.
Kaikki me olemme eri asioissa hyviä, ja eri asiat kiinnostavat meitä. Mahtava juttu! Sitä paitsi, ei kai ole Liisalta pois jo Maija juoksee Cooperissa kilometrin enemmän? Liisa voi sen sijaan miettiä, olisiko paremmasta kunnosta hänelle hyötyä jossain, vaikkapa jaksamisessa. Paremmasta kunnosta yleensä on. Jos ei, sillä tuloksella voi pyyhkiä vaikka pyllyä. Niin minä tein fysiikka-kemiallani. Tai olisin tehnyt, jos en olisi urheilulukiossa saanut vaihtaa mokomia turhakkeita, niin joo kappas, lisäliikuntaan ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti