Pikkuneidit ovat nyt tammi- ja helmikuun kotihoidossa ennen uuden arkirytmin aloittamista ja yhdistämme kotitouhuja ja yrittäjäelämää. Käytännössä se toimii niin, että käyn keikkailemassa miehen tultua töistä ja teen kirjallisia hommia päiväuniaikaan. Aamupäivisin sporttailemme, leikimme, naamioidumme tai olemme kulturelleja ihan kolmistaan isoveljien ollessa koulussa <3
Liikuttaviahan nuo ovat. Sanan kaikissa merkityksissä.
Siitä hetkestä, kun jompi kumpi herää, hyörinä on sataprosenttisesti päällä. He juoksevat katsomaan, ovatko veljet ja isä jo koulussa ja töissä. Yleensä ovat. Sitten kumotaan lelut, valitaan vaatteet ja aletaan touhuta. Mikään liikunnallinen ei ole koskaan huono ajatus, ja kaulassa keikkuvat tämän tästä erilaisista suorituksista saadut mitalit, joita he jakavat toisilleen ja joskus myös minä saan kunnian osallistua palkintojenjakajan ominaisuudessa leikkiin. On esteratoja, kilpajuoksuja, leimausratoja, taitoa vaativia tehtäviä, pujottelua ja mitä pienet mielet nyt keksivätkään.
Yhteisiin jumppatuokioihimme he muistavat aina pukeutua asianmukaisesti ja lankutushetkellä vieressä on hurraa-kannustaja ja kanssalankuttaja, roolit vaihtelevat äidin lankun kestosta vähän riippuen.
Luistelu on ihan huippujuttu, ja kehitystä tapahtuu silmissä tässäkin lajissa. Meillä on ollut kotikunnassa Kirkkonummella avoimia yleisövuoroja jäähallissa, joilla olemme käyneet. Lisäksi mummila-reissuilla tytöt ovat päässeet nauttimaan Nurmijärven mainiossa kunnossa olevasta ulkojäästä. Lunta olemme odottaneet, mutta sitä ei ole näille huudeille vielä siunaantunut.
Kiireisen syksyn aikana olin lähinnä hermostunut ja ärtynyt, enkä osannut kunnolla nauttia lasten tekemisistä ja hellyyttävyydestä. Sillä ovathan he lutuisia. Kaikki neljä. Välillä vain halin ja rutistan pienimpiä, kun syksyllä ehti tulla niin ikävä. Isot eivät enää anna halia, mutta hiivin iltaisin silittämään heitä ja jos ihan tuhina kuuluu nukkuvalta, suikkaan salaa suukon otsalle.
Päiväuniasia vaati pientä pohdintaa, koska 4-vuotias ei enää nuku päikkäreitä, mutta 2-vuotias on todella rasittava ilman niitä. Nyt teemme niin, että 4-vuotias saa lukea kirjoja sängyssään, ja 2-vuotias pääsee poikkeusluvalla äidin paikalle isoon sänkyyn äidin viereen. Harvinaista herkkua, meillä kun makuuhuone on isän ja äidin pyhää aluetta :) Nukutan neidin kainalooni, hipsin pois, kuiskaan 4-vuotiaan mukaani ja avaan tietokoneen. 4-vuotias tulee viereen piirtämään tai lukemaan ja vietämme toimeliasta isojen tyttöjen puuha-aikaa. Hän kyselee, mitä minä teen ja minä kommentoin piirroksia ja neuvon vaikeiden sanojen lukemisessa.
Mitä muuta päivisin sitten tapahtuu? Sotkua tulee ruokailusta, ulkoilusta, vessassa käynnistä ja leikeistä, mutta sehän on siivottavissa. Naamiaisasut ovat vailla vertaa ja niihin pukeudutaankin lähes päivittäin.
Ja jestas, kun sitä tarinaa riittää. Mielikuvitus on pienillä ihan uskomatonta! Täällä myös kieli vaihtuu leikin mukaan, sillä päiväkotikielenä ollut (ja maaliskuussa jatkuva) ruotsi on molemmilla jo vahva ja jotkut leikit selkeästi vaativat kieleksi ruotsin. Samoin jotkut roolihahmot. Juuri tänään intin 2-vuotiaan kanssa siivoamisesta, johon hän tomerasti ilmoitti ruotsiksi, ettei prinsessojen tarvitse siivota. Niinpä niin, olihan hänellä hörhelömekko yllään, pää söpösti kallellaan ja silmät kirkkaina. Onnistuin pysymään tiukkana ja siivosimme yhdessä.
Tässä on jo parissa viikossa oppinut nauttimaan hetkestä. On niitä kiireitä nytkin ja huolenaiheita, taloudellisia ja myös ihan vaan kaikenlaista organisoitavaa. Paljon riittää tekemistä ja myös kevään yrittäjäarjen valmistelua. Iloitsen siitä, että olen oppinut nauttimaan pienistä hetkistä. Juuri niitä samoja ei toiste enää saa takaisin. Haaveita ja suunnitelmia on tulevaisuuteen, mutta yksi niistä suurimmista koskee läsnäoloa. Ja sitä voin toteuttaa ihan juuri tässä ja nyt.
Tarttukaa hetkiin, ystävät! Ne ovat ainutlaatuisia.
-xxx, Anna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti