Kuulun ihmisiin, jotka aukovat toisinaan päätään väärissä paikoissa. Näin tein maaliskuun alussa GoExpo-messuilla, kun olin suunnistusosastolla hommissa.
Asiakas tuli kyselemään märkäsukkien perään ja ennen kuin ehdin ajatella, suustani pulpahteli sujuvasti kaikenlaista kielteistä kyseisiin sukkiin liittyen. Kurjat, ikävät, kylmät, vaikeat saada päälle ja vielä vaikeammat saada pois... Aikani siinä ladeltuani tunsin koputuksen olallani,
Suunnistajan Kaupan kauppias itsehän se siinä kuunteli tyrmistyneenä vuodatustani. Hän johdatti minut ja asiakkaan sovitusnurkkaan, puki jalkaani
thermosukat (kansankielellä usein märkä- tai kumisukat) ja kertoi samalla niiden kokemista muutoksista niiden noin viidentoista vuoden aikana, jolloin en ole kyseisiin sukkiin koskenut. Asiakkaan lähdettyä sain sukkapaketin kouraani ja kehotuksen testata niitä jonkin aikaa ja kertoa hänelle sitten palautetta. Tähän lisättiin vielä vieno toive, etten lyttäisi tuotteita asiakkaiden kuullen, niitä kun oli oikeasti tarkoitus myydä.
Ihan ensiksi rehellinen mielipide ensikosketuksestani näihin sukkiin. Ne
oli helppo pukea. Ja riisua. Ja ne tuntuivat
todella miellyttäviltä. Sisäpinnan fleece oli kuin silitystä iholla. Mietiskelin, että näinköhän homma pelaa enää samalla tavalla käytännössä. Siinä vaiheessa, kun sukat ovat tunnin jos toisenkin litsutelleen hyhmeisissä soissa ja mättäissä. En sanonut mitään ääneen, mutta lupasin koettaa.
Ensiulkoilulle sukat pääsivät heti messujen jälkeen. Pistelin niissä pari yösuunnistusharjoitusta, ensin kirkkonummelaisessa metsässä lumessa kahlaten ja sitten Malminkartanon mäkeä ja sen lähitienoita suunnistusmielessä kiskoen. Pukeminen tapahtui kotona sisätiloissa, joten ajomatkalla treeneihin sukat olivat jo jalassa. Hiki tuli varpaisiin, mutta ei mitenkään epämiellyttävästi. Treenin aikana, jopa siellä lumessa ja suossa tuntui koko ajan lämpimältä. Talven aiemmissa treeneissä varpaat ovat olleet jäässä, mutta kellekäs märkäsukkavihaaja voisi sitä tunnustaa. Kyyyyyyllä mummin villasukissa tarkenee vaikka neljänkympin pakkasissa!
Olin siis tyytyväinen sekä pukemisvaiheeseen että itse käyttöön, mutta autoa treenin jälkeen lähestyessäni mietin, että nyt on se jyvät-akanoista-vaihe, jossa kepuleinkin huijari paljastuu. Märkäsukka ei vain voi lähteä jalasta ilman apuvoimia tai ainakaan kirosanoja. Suunnistushommiin liittyy läheisesti auton peräluukulla varusteiden vaihto kelissä kuin kelissä, ja voin kertoa, että pakkasessa yhdellä jalalla keinottelu ja paljaiden ruumiinosien heiluttelu EI aina ole kovin mukavaa. Jalkaan jumiutunut kumisukka ei siis ole koskaan ollut ystäväni.
Mainosmies tai ei, kauppias tiesi, mitä vakuutteli. Sukka nimittäin solahti jalastani jos mahdollista vielä helpommin kuin normisukka ja olin kuivissa tamineissa ihan hetkessä. Kotona pesuun ja pinon päälle odottamaan seuraavaa starttia - ja niitä keväisessä Suomessa riittää!
Näin ollen pyydän julkisesti anteeksi niin märkäsukilta kuin ystävälliseltä kauppiaalta Jukka Westerlundiltakin kaikki ilkeät märkäsukkiin kohdistuneet ajatukseni. Olen nykyään niiden nöyrin ystävä ja selkeästi sellainen konservatiivinen vanha jäärä, joka ei usko onnistuneeseen tuotekehitykseen muuta kuin - kirjaimellisesti - kantapään kautta.
Sukkasuukoin,
- Anna :)
