Pojat äkkäsivät minut saman tien ja olivat kärppinä pyytämässä, että voisinko tehdä heille esteitä, joista sukeltavat läpi. Meinasin heti älähtää, että ei nyt, kun teen vielä vähän keskivartalotreeniä, mutta samassa tajusin, että mitä jos.
Pujotin varpaat reunalle tangon alle ja ojentauduin suoraksi selinmakuulle. Tästä vedin itseni kyykkyasentoon reunaa vasten ja ojentauduin taas suoraksi. Sanoin pojille, että ali vaan, äitiin ei saa koskea. Vajaan puolen tunnin ajan kehittelin aina uusia liikkeitä, joista kustakin pojilla oli kolme yritystä mennä ali koskematta minuun. Lopulta olin niin hapoilla, etten uusien liikeaneluiden edessä enää mitenkään voinut heltyä. Yhteistä kivaa, tiukka treeni. Win-win.
Tänä aamuna tarkoitukseni oli lähteä aamulenkille. Ulos katsottuani totesin, että ei siellä pääse mihinkään tekemättä lumitöitä, joten miehen ja lapsien tehdessä lähtöä töihin, kouluun ja päiväkotiin, heitin treenikamat niskaan ja hyppäsin lumikolan varteen. Ajoväylä olikin jo lähes puhdas siinä vaiheessa, kun mies ja muksut huristivat päivän puuhiinsa, eikä kukaan juuttunut pihaan kiinni.
Siinä kolatessani suunnitelma aamulenkistä muuttui. Rupesin hölkkäämään kolan kanssa ja nostin lumimassat (hötölumesta melko kevyet kyllä) kolasta lumikasan päälle pakara- ja keskivartalolihaksia tehokkaasti hyödyntäen. Urakkaan meni 45 minuuttia, hiki valui ja oli mukava sitten hilpaista ulkoa sisälle suihkuun ja aamupalalle. Erilainen treeni, mutta jälleen win (oma treeni) - win (piha siistitty). Ja vielä kolmas win: juosten sen teki nopeammin -> enemmän aikaa muille askareille, joita yrittäjällä kyllä riittää.
On kaikin puolin terveellistä ja hyvä asia noin yleensäkin, että äiti ehtii liikkua ja kuntoilla. Hoen sitä kaikille, ja otan kyllä itsekkäästi itselleni liikkumisaikaa, jos vähänkään siihen on mahdollisuus. Silti aina välillä tulee sellainen tunne, että on julmaa mennä lenkille tai tehdä jokin muu treeni, jos on paljon rästitöitä kotona tai pitäisi viettää aikaa lasten kanssa. Tämän tästä tulee kuitenkin eteen tilanteita, joissa tuosta huonosta omastatunnosta saa oikein rökälevoiton, kuten nyt näissä yhdistelmätreeneissä minulle kävi. Silloin on ihan sellainen voittajafiilis, että jees, sain kuin sainkin MOLEMMAT.
Edelleen jatkan meillä silti sitäkin tapaa, jossa lapset ovat treenissä mukana. Teemme yhdessä kotikuntopiirejä tai pelaamme puistossa. Toisinaan juoksemme määräintervalleja kukin omaan tahtiimme, kävelytaidottomat rattaissa katsellen tai edestakaisen juoksusuoran varrella kannustaen. Säännöllisesti osallistumme suunnistusseuran jumppaan, jossa salitilasta ei 1-vuotiaskaan pääse karkuun vaan puuhastelee omiaan jumpan ajan.
Onnekseni herkuttelen myös sillä tilanteella, että 13-vuotias esikoiseni on innostunut suunnistustreenari. Ylihuomenna hän lähtee kanssani yösuunnistamaan ja puolentoista viikon päästä edessä on kahdenkeskinen synttärireissumme Hollantiin ja Belgiaan. Siellä haastamme itsemme mutajuoksukisassa - äiti-poika-laatuaikaa <3
Kokeilkaa ihmeessä napata kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Bonuksena huippuhyvä olo,
- Anna :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti