maanantai 5. lokakuuta 2015

Hyviä päiviä, normipäiviä

Aika ajoin saan kuulla kysymyksen, että miten oikein aika kuluu mammalomaillessa. Vastaus on hyvin. Ja nopeasti. Useimpina päivinä oleminen on aika puuhakasta mutta ihan jees, kuten viime viikon keskiviikkona.

Kello soi 6.45. Ylös, miehelle takeaway-aamiainen autoon mukaan, suukot ja heipat. Samalla 12-vuotiaan herätys ja tämän aamupala. Eväiden valmistaminen koulupäivää varten. Kyselyä läksyjen tilasta ja liikuntavaatteista. Kaikki kunnossa, poika kohti bussia. Yölläkäyneen pesukoneen tyhjennys ja uuden koneellisen käynnistys.

7.30 nuoremman sankarin herätys ja hänen kanssa yhdessä aamiaisen syönti. 9-vuotiaan osallistuminen aamuiseen rupatteluun on vielä unista ja jokseenkin hellyyttävää. Isomman veljen eväät löytyvät keittiön pöydältä, joten nuorempi lupaa toimittaa ne perille. Hetki renkaissa roikkumista jätkälle ja netissä surffailua äidille. Sitten tämäkin poika bussille. Pyykkien lajittelu kaappeihin (harvinaista palvelua tässä taloudessa) ja pyörimisensä lopettaneen pesukoneellisen tyhjennys.

Tyttöjen huoneesta alkaa kuulua höpöttelyä ja jokeltelua kello 8.30. 2-vuotiaalle vaatteet ja vaippa esille omatoimista pukeutumista varten, samalla 6-kuinen aamutissille. Itsellekin vihdoin vaatteet (lenkkisellaiset) päälle ja ripsaria silmiin. Tyttöjen aamupuurot, jonka jälkeen ulkovaatteet päälle ja kohti päiväkotia.

Kello 9.30 innokas 2-vuotias liihottaa päiväkodin portista sisään, höpisee ummet ja lammet jo eteisessä ja juoksee huoneeseen leikkimään muiden kanssa. Tunnen pienen omantunnonpistoksen, minun aamupäiväni hänen kanssaan eivät taida olla yhtä virikkeellisiä. Ne kolme 3-5-tuntista tuokiota, jotka tyttö viikossa viettää päiväkodissa, ovat järjestäen odotettuja ja rakastettuja. Äidin kanssa kotona lähinnä siivotaan, leivotaan, laitetaan ruokaa, tehdään rakennushommia tai piipahdetaan leikkipuistolenkillä. Onneksi perjantaiaamupäivisin on sentään huomio kokonaan pirpanoissa: kansalaisopiston aikuinen-lapsi-tanssikurssi ja sen jälkeen uimahallituokio.

Ajo takaisin kotiin, jossa vauva vaunuihin ja 6 km:n juoksulenkille. Syksyinen aamupäivä on tänään huikaisevan kaunis ja lähijärvi kimmeltelee auringonsäteissä. Juoksu on kivaa ja vauva nukahtaa kärryn rullaukseen.

Kotipihassa vaunut parkkiin ja pihavaraston kimppuun. Päivän agendana mineraalivillojen asennus seiniin, talvi jo tulla lähestyy. Villa pölisee ja kutittaa ja loppuvaiheessa vauvakin tekee heräilyä. Saan kaikki paketit tyhjennettyä ja juoksen suihkuun, jonka jälkeen lounastamme vaavin kanssa vuorotellen. Vaavi nestemäistä, minä pähkinä-paprika-salaattia ja ruisleipää. Lounaslistani on helppo: mitä kaapista milloinkin löytyy. Myönnän, joskus se on suklaata.

Kello 14 lähtö kauppaan ja päiväkodille. Hieman vielä unisenoloinen tyttö popsii päiväuniensa jälkeen välipalaa ja odotan hetken, että saan neidin matkaani. Toimiminen on muutenkin verkkaista, kun jokaikinen vaihe on saatava tehdä itse. Lopulta pääsemme autoon ja huomaan, että kello on sen verran, että voin yllättää koululaiset ja noukkia heidät koululta, eivätkä joudu odottelemaan bussia saati kiertelemään sen koko kyläkierrosta.

Kotona pojat ottavat itse välipalaa (joskus meidänkin palvelu tökkii) ja nuorimmainen maistelee hieman soseita 2-vuotiaan kiikkuessa renkaissa ja odottaessa muistipeliseuraa. Läksy- ja pelihetken jälkeen  vauva menee jälleen päiväunille ja kolme isompaa katoaa leikkipuistoon. Päivällistä varten ei jää tällä kertaa yhtään apukokkia, mikä toisinaan on myös ihanan rauhallista.

Kello 17.30 mies tulee kotiin ja samaan aikaan esikoisen treenikyyti saapuu. Vuorottelu vienneissä ja tuonneissa helpottaa liikkuvan perheen arkea valtavasti. Esikoinen juoksee puistosta, poimii treenikassin ja heilauttaa heipat. Kaksi nuorempaa huikkaistaan syömään. Koko perheen yhteinen päivällistuokio on ylellisyys, josta suostun tinkimään vain äärimmäisessä hädässä. Tällä kertaa joukosta puuttuu 12-vuotias, mutta muiden kanssa rupattelemme päivän kuulumiset samalla kun spagetti-bologneset uppoavat nälkäisiin kitoihin.

Ruoan jälkeen 9-vuotias lähtee takaisin pihaleikkeihin, me miehen ja tyttösten kanssa käymme puolestamme jälleen pihavaraston kimppuun. Esikoisen tullessa treenistä nappaan muutkin lapset sisälle ja heidän iltapesujensa ja -palojensa jälkeen on iltasatujen aika. Mies lopettaa raksailun ja lukee 2-vuotiaalle, itse uppoudun koululaisten kanssa Tsatsiki-tarinan maailmaan vauvan seuratessa tohinointia sitteristään.

2-vuotias tuhisee unten maillaan kello 20.30 ja koululaiset lukevat sängyissään vielä hetken. Mies lähtee lenkille, ja minulla on vielä yhden pienokaisen iltarutiinit jäljellä. Viimeistään nyt on korkea aika hänen saada vitamiinitippansa, kynsienleikkuunsa, tukanharjauksensa tai edes lepertelynsä - sopeutuvainen neljäs lapsi on jälleen kulkenut koko päivän mukana kitisemättä tai vaatimatta sen suurempaa huomiota.

Kello 22 pujahdan suihkunraikkaan miehen kainaloon sohvalle. Netflix-sarjoja. Suklaata. Suukkoja. Mietin, että ei ollut huono päivä. Ei mikään erikoispäiväkään, vaan ihan sellanen normipäivä. Just parasta arkea.

Puss,
Anna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti