Lenkillä ehtii esimerkiksi olla lasten kanssa, niin hassulta kuin se kuulostaakin. Pienet kulkevat juoksurattaissa, meillä kumpikin viihtyy niissä äärimmäisen hyvin. 2-vuotias jopa niin hyvin, että isän lähtiessä lenkille ilman neitiä, tulee itku. Koululaisten kanssa on ihana käydä lenkillä ja jutella päivän kuulumisia. 12-vuotiaan kanssa olen käynyt lyhyillä lenkeillä jo pari vuotta enemmän ja vähemmän säännöllisesti, mitä hän nyt kaikilta muilta treeneiltään on lenkille enää jaksanut.
9-vuotiaan kanssa tein neitsytmatkan viime viikolla. Lähdimme ihan kahdestaan ja hölköttelimme kolmisen kilometriä. Juttelimme niitä näitä, ja voi että meillä oli mukavaa! Ja totta kai juniori halusi lenkin lopuksi haastaa äidin kotitien ympärijuoksukisaan. Tiesi velmu voittavansa rökälemäisesti ja hihitteli sitä sitten loppuillan. Hyvä se vaan oli minullekin, tulipa kiskaistua minuutin veto täysiä, vaikka tappio aavistuksen kirpaiseekin :)
Seuraavana päivänä pääsin yksikseni tunnin lenkille 9-vuotiaan käsipallotreenien aikana. Ai että sekin oli fantastista! Pieni vesi-räntä-loska ympärilläni ei haitannut yhtään. Vain hiljainen lauantaiaamu ja vaihtelevat maisemat, omat ajatukseni ja heräävä aamu.
Sunnuntaina oli sitten vuorossa laatuaikaa 12-vuotiaan kanssa. Lähdimme, poikakin rohkeasti naisten joukkoon, suunnistusseuran naisten yhteislähdöllä toteutettuun leikkimieliseen suunnistuskisaan. Matka oli 6 kilometriä ja tämäkin juniori uhitteli voittavansa minut. Naureskelin, sillä tiesin hänen juoksevan kovempaa, mutta suunnistustaidossa olevan vielä parantamisen varaa. Maalissa tuo kuitenkin minua sitten odotteli itsetyytyväinen virne kasvoillaan. Panen pummailun piikkiin, ensi kerralla olen huolellisempi. Ja juoksen kovempaa ;)
Lenkillä ehtii myös miettiä ja suunnitella vaikka mitä. Vanhempainvapaani lopun alettua häämöttää, olen pohtinut enemmän ja enemmän sitä, mitä isona tekisin. Omalla, hiekkalaatikon reunaa kammoksuvan äidin mentaliteetillani ei ehkä ole suotavaa ihan kokopäiväiseksi kotiäidiksi jäädä, eikä siihen talonrakennusprojektin loppuvaiheilla olisi oikein varaakaan.
Erilaisten projektien, lyhyiden työpätkien, virasta irtisanoutumisen ja lasten välissä olen kerta kerran jälkeen sanonut, etten enää palaa opettajaksi. Jotenkin olen sinne usein palannut, vaikka tiedän, ettei se ura ole minua varten. Ei ainakaan vielä. En vain pysty siihen. Lapset ovat kivoja, mutta vanhemmat, no, eivät aina niinkään. Lappushow kodin ja koulun välillä ei myöskään hirveästi nappaa, kaikkeen kun pitää nykyään saada allekirjoitus, lupa, hyväksyntä, mikä milloinkin. Työajoistakaan en pidä, kun ne eivät yhtään jousta. Hammaslääkärit, gynekologit ja muut vierailut vaativat usein palkatonta vapaata, mitään joustavaa työaikaa kun ei ole. Kesäloma on toki kiva, mutta tykkäisin silti enemmän itse päättää, milloin lomaviikkoni pidän. Kesäkuussa olisi mielestäni mukava olla vielä töissä ja käyttää vaikka lomaviikkoja räntäkaudella aurinkoreissulle etelämmäs. No, nämä nyt ovat vain yhden opettajakoulutukseen haksahtaneen ajatuksia, jokaisella meillä on omat prioriteettimme. Minä jätän molemmat maisterintutkintoni hyllyyn pölyttymään ja etsin jotain uutta.
Näin tein jo silloin kun muutama vuosi sitten luin liikunnanohjaajan AMK-tutkinnon. Tätä en kuitenkaan ajatellut hylätä, hyvää oppia ja mukavaa duunia, sillä veljeni kanssa perustamani Sporzz-yritys pyörii edelleen ja ensi vuodellekin on kaikenlaisia suunnitelmia jo olemassa.
Lenkkipohdiskelujeni myötä olen kuitenkin päättänyt vähän vielä monipuolistaa arkeani, jotta aika ei tule pitkäksi. Ensimmäisen koulutukseni käsityönopettajan oppeja hyödyntäen avaan pienen "käsityöverstaan". Arkipäivät ovatkin nyt viime viikkoina täyttyneet ompelukoneen hurinasta, kangaskauppareissuista, laventelin tuoksusta ja kirjaimellisesti, rautalangan vääntämisestä. Myyn tuotoksiani nyt ensin kaksilla joulumessuilla, Naisten Joulumessuilla Vanhassa Satamassa 2.-6.12. ja Menneen ajan Joulumarkkinoilla Lohjalla 12.-13.12. Verkkokauppa aukeaa sitten keväällä, kun palaan kunnolla työelämään. Tilauksia en ota vastaan, vaan ideana on tehdä "käsitöitä sesongin ja inspiraation mukaan". Yritykseni, Le Petit Chaperon Beige, jota tuttavallisesti kutsumme kotona Beigeksi ja jolla on laaja valikoima toimialoja kaupparekisteriin kirjattuna - varmuuden vuoksi, minusta kun ei koskaan tiedä - löytyy nyt ensialkuun Facebookista.
Ei luonnollisestikaan ole poissuljettua, että joskus taas harppaan yrittäjän arjesta johonkin palkkatyöläiseksi. Mene ja tiedä. Kokeillaan vaihteeksi näin. Mihinkäs tässä on kiire, elämänmittaisessa itsensä etsimisessä.
Lenkkipohdiskeluista pieniin suuriin tekoihin,
Anna :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti