Ihania vuoden viimeisiä päiviä, ystäväiset!
Minun on pitänyt postata tänne jo aikapäiviä sitten, mutta niin vain joulukiireet (tänäkin vuonna) veivät mukanaan. Hyvä, kun nukkumaan ehti kaikelta tonttuilulta. Jopa normaalisti arkeen kuuluva jokapäiväinen liikuntakin jäi muutamana päivänä väliin.
Jouluaaton jälkeen rytmiin on taas ehtinyt palata ja pari vallan mainiotakin harjoitusta tullut hikoiltua. Esimerkiksi tapaninpäivänä kävimme miehen kanssa vuorotellen suunnistamassa toisen vahtiessa perheen nuorimmaisia parkkipaikalla erään lohjalaisen koulun pihalla. Kirpakassa pakkassäässä juostussa treenissä minulle napsahti ensimmäinen lastenhoitovuoro, joten ehdin hölkätä kiipeilytelineitä ja keinuja ympäri alkuverryttelyksi tunnin ajan ennen omaa 50 minuutin suunnistusvuoroani. Ei ollenkaan huono alkulämmittely, vaikka toki siinä rundaillessani ehdin muutamaan kertaan miettiä, että KUINKA kauan miehellä siellä oikein voi mennä... Esikoinenkin ampaisi matkaan äidin haaste niskassaan ja odotteli maalissa heti tivaten, kauanko minulla meni. Kyllä, tällä kertaa sain nuoren herran päänahan. Täytyy myhäillä nyt vielä, kun näitä kertoja tulee kohdalle. Luulen, että on vähitellen hupeneva ilonaihe.
Onneksi ennen jouluakin sai vähän treenimieltä ja irtiottoa jouluhässäkästä, kun kävimme viettämässä miehen perheen kanssa esijoulut perinteiseen tapaamme Vierumäen urheiluopistolla. Kun mukana on kuusi aikuista, onnistuu lastenhoitokin treenien järkkäilyllä kivasti. Niin, siis meillä myös isovanhemmat liikkuvat aktiivisesti...
Lauantaina aamupäivällä mummi lenkkeili toisen pienen kanssa, minä toisen. Iltapäivällä pienet olivat ensin mukana sulkapalloilemassa ja sitten juoksutouhuissa. Sulkiksen aikana mummi juoksi omaa harjoitustaan, ja me viisi muuta aikuista kierrätimme pelivuoroja siten, että yksi pallotteli lepovuorollaan 2-vuotiaan kanssa ja vauva ryömi siinä mukana. Juoksujen ja venyttelyjen aikaan neidit olivat venyttelymattojen luona matkien aina kulloin ketäkin meistä siinä olleista aikuisista. Vahtivia silmiä riitti ja lopulta, kun olimme kaikki venyttelemässä, tuntui jo ihan siltä, kuin olisimme kaikki tehneet koko treenin yhdessä. Mukavaa välillä kunnon perhetreenailu vauvasta ukkiin!
Sunnuntaina teimme miehen kanssa yhteisen juoksulenkin kaksien juoksurattaiden kanssa. Siinä ehti jutella jos jonkinlaista ja suunnitella kaikenlaista talonrakennusprojektin viimeistelystä jouluun ja kevään harjoitteluun. Ja mikä ihaninta, kaikki tämä parhaassa seurassa <3
Vaikka ensin ajattelin, että en henkisesti millään ehdi joulukiireiltä lähteä koko viikonlopun viettoon, olin iloinen, että tuli lähdettyä. Sieltä pääsi akut ladattuina takaisin jouluviikolle. Sitä se hyvä seura ja liikunta yleensä tekevät. Pitäisi vaan joka kerta muistaa se, kiirettä tai ei.
Sporttiterkut!
Anna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti