Tähän sopisi nyt mielestäni erinomaisesti - kylläkin paljon viljelty mutta toisinaan äärimmäisen nappiin osuva - lyhenne "WTF". Oppilashan oli luova ja hauska, ja jos nyt ohjetta miettii, niin hän teki vähintään yhtä oikein kuin luokkatoverinsa. Opettajan ammattitaitoa ja tilannetajua olisi ollut huomioida oppilaan toiminta kehuilla: "kylläpä sinä olit kekseliäs, eipä tullut minulla itselläni mieleenkään". Ei kai niitä lapsia tarvitse ihan johonkin tiettyyn muottiin kasvattaa ja opettaa?
Tulkinnat ovat erilaisia ja yleensä hyvä niin. Se tekee maailmasta monipuolisen. Elämäntilanteet, kokemukset, luonne, taustatieto ja monet muut asiat vaikuttavat tulkintoihin. Minusta on mahtavaa, että voin asua täällä Suomessa, jossa voin itse päättää, miten mihinkin asiaan suhtaudun ja mihin uskon. Muut saavat tehdä omien tapojensa mukaan ja silti elämme mukavasti täällä sovussa keskenämme. Erilaisuus on rikkaus ja toisilta voi oppia, jos vain haluaa.
Ylläkertomassani esimerkissä opettaja ei kuitenkaan ollut valmis oppimaan oppilaalta. Oppilas sai moitteita vaikka oli nokkela. Hän teki tulkinnan ja noudatti sitä, Sen sijaan, että opettaja kannustaisi muitakin tarkastelemaan asiaa isommasta näkökulmasta, hän leimasi yhden ratkaisun epäonnistuneeksi. Millä perusteella? Siksi, ettei se ollut se, mitä opettaja itse haki? Siksi, ettei hän ollut varautunut siihen?
Ne, jotka näkevät ja kuulevat enemmän, kuin pelkät lausutut sanat, menevät elämässään pitkälle. Ne, jotka osaavat avata laajemman näkemyksen, pärjäävät parhaiten. Loppu porukasta on sitä samaa, harmaata massaa, josta kukaan ei erotu. Mutta onko niin, ettei itse asiassa halutakaan kenenkään erottuvan? Pysytään ihan vaan mukavuusalueella? Vähiten haastava tie, kenties. Mutta paras? En todellakaan usko.
Tämä tapaus sai minut miettimään omia toimintoja ja ratkaisuja ihan muissa asiayhteyksissä. Olisinko voinut toimia toisin? Mitä jos olisinkin sanonut niin? Luulen, että myös tämä opettaja on ehkä jälkeenpäin miettinyt, että olisihan asian voinut toisellakin tapaa hoitaa. Koska joudumme ihan päivittäin tilanteisiin, joita emme ole voineet täysin ennakoida tai suunnitella, on hyvä, jos reagointivarastossamme on mistä valita. Ihan ensimmäinen vaihe on varmastikin pysähtyä harkitsemaan vastausta. Laskea vaikka viiteen, jos ajallisesti tilanne vain antaa myöten. Ei päästä ihan sitä ensimmäistä sutkautusta ulos suusta, vaan käy sen nopeasti ensin mielessään läpi.
Ainakin itselleni pieni pohdinta-aika ennen vastausta on takuulla paikallaan. Ehkä monelle muullekin. Myös tulkinnassa kannattaa pitää pieni luova tauko - onko ensimmäinen käsitykseni lainkaan sen oikea? Jos löytyy muita vaihtoehtoja, niin sittenhän vastausta todella täytyy harkita!
Uskaltakaa katsoa laatikon ulkopuolelle, kannustakaa toisianne ja laajentakaa ymmärrystänne!
- Anna
PS. Mainittu oppilas ei ole oma lapseni, valitettavasti. Olisin nimittäin todella iloinen ja ylpeä moisesta kekseliäisyydestä. Opettajaa en ole koskaan tavannut, enkä kyseisessä tilanteessakaan ole ollut millään muotoa läsnä. Esimerkkitapaukseni on siis kuulopuhetta, mutta tuskin sen vuoksi vähemmän tosi. Ja tuskin ainoa laatuaan. Olisiko nyt aika havahtua katsomaan maailmaan laajemman linssin läpi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti