Toukokuussa lähdimme sitten miehen kanssa ihan kaksin Tiomila-matkalle. Tai no, olihan tällä lemmenlomalla muutama muukin suunnistustuttu mukana. Ja vanhin lapsukaisistakin reissasi samassa seurueessa, tosin isänsä autossa, mutta kuitenkin.
Miten nämä reissut sitten menivät, noin niinku omasta mielestä?
Kevätleiri oli melkoinen show. Oli kuulkaa vaippasäkkejä, petivaatteita, kurahousuja ja potkupyöriä oma ja varmaan naapurinkin auto täynnä. Jostain sieltä koloista kuitenkin aina onnistuimme ne omat suunnistusvaatteemme kaivamaan ja olemaan vieläpä aina siellä, missä milloinkin oli tarkoituskin. Sekä Tanskan että Ruotsin majapaikoissamme oli, tänk gaad, pesukone. Se lauloikin yötä päivää, mutta ihan kaikesta pyykistä emme ota 30-henkisen seurueen reissussa sentään vastuuta! Taisivat muutkin kontata metsässä ja kakata housuun, sen verran usein koneelle aina sai jonottaa.
Treeneissä vuorottelimme lastenhoidossa sekä mieheni kanssa keskenämme että veljeni ja hänen vaimonsa kanssa. Riippuen siitä, moniko isommista lapsista oli itse suunnistamassa, vahdittavana olevien lasten lukumääräksi piti aina välillä tarkistuslaskea 4-7. Yleensä luku täsmäsi. Pari kertaa hukkasimme meidän 3-vuotiaan neidin ja lemppariserkkunsa, 5-vuotiaan nuoren herran, mutta viileä merivesi esti heitä tekemästä tarkempaa tuttavuutta Atlantin kanssa. Sen sijaan vesisateessa +8 asteessa sukkasillaan ja paitahihasillaan karkailu ei viilentänyt kenenkään tunteita, päin vastoin.
Lasten kanssa reissussa sai kuitenkin nähdä, miten pienistä asioista syntyy hyvä päivä ja Ihan Oikea Elämys. McDonaldsin ja BurgerKingin leikkipaikoista sai hupia tunneiksi, miniporkkanat nostivat haaveellisen huokailun. Vieressäkulkevia ICA Kvantumin asiakkaiden puheita ja aksenttia saattoi huoletta matkia ja kikattaa hervottomasti päälle ilman, että sai osakseen muuta kuin hyväntahtoista myötänaureskelua. Suunnistuksen treenipaikalla saattoi kerätä kiviä, oksia ja käpyjä, syödä eväitä, potkupyöräillä, juosta hippaa ja kakata antaumuksella housuun. Kotimatkalla oli onni nukahtaa naama hiekkaisena ja herätä sitten ladatuin varastoin juoksemaan ympäri kämppää. Laivalla sai halata muumia ja uida pallomeressä ja tietenkin kailottaa kovaan ääneen, kuinka ISO LAIVA TUOLTA TULEE HEI KATSOKAA NYT KAIKKI. Jossain vaiheessa yritin toki miestäni hillitä näiden kaikkien tekemisessä, mutta minkäs teet, kun toinen oli lomalla ;)
Tiomila-reissuun lähdimme ystävän kyydissä. Laivalla höpöttelyä, shoppailua, kippistelyä. Aamulla nappasin aamupalan kahvilasta ja istuin nauttimaan aurinkoisesta aamusta eräälle sohvalle ikkunan eteen. Luin kirjaa, söin sämpylää ja kurkin maisemia. Aivan yksinäni. Fantastista.
Ajomatkalla Tukholmasta Faluniin noukimme yhden seurakaverin Arlandasta ja lentoa odotellessa kävimme turisteja leikkimässä Rosersbergin linnan ympäristössä. Ennen Falunia ehdimme myös lounastaa rekkamiesten kanssa, shoppailla useassakin eri kauppakeskuksessa ja käydä kampaajalla.
Koska menomatkamme oli pysähdyksineen melko rauhallinen, olimme perillä Grangärdessä sijainneessa majapaikassamme vasta iltapäivällä. Ehdimme juuri purkaa tavarat ja ampaista saman tien matkaan, sillä 70 kilsan päässä Falunissa odotti nuorten sprinttikisan kannustaminen ja seurateltan pystyttäminen. Kivoja otteita esittäneet nuoret ilahduttivat iltaa ja piipahdimme itsekin mieheni kanssa hölkkäilemässä radan kisan loputtua. Juuri passeli verkka seuraavan päivän koitosta varten. Seurateltta pystyyn, yöksi takaisin kämpille nukkumaan ja aamulla uudestaan kisoihin.
Junnut juoksivat viestinsä ensin, sitten me naiset ja yöllä miehet. Olin kisapaikalla miesten toiseen osuuteen asti, eli kun mieheni oli avausosuutensa juossut, jonka jälkeen siirryimme takaisin kämpille pitämään kisastudiota kuivassa ja lämpimässä. Ja suloisen pehmeässä vuoteessa, jossa uni maistui makealta, kuten sain huomata, kun aamulla tiedustelin muilta kisatuloksia. Tämän vuoksi olinkin sitten yllättävän virkeä ja lähdin Tiomila-tavoistani poiketen muiden naisten seurassa aamulenkille. Aamupalan jälkeen nopeat pakkailut ja autolla kohti Tukholmaa. Tälläkin kertaa aikaa oli Arlandan jälkeen, joten piipahdimme Mall of Swedenissä, Pohjoismaiden suurimmassa kauppakeskuksessa. Parissa tunnissa ehti kurkata yhden kerroksen, tuskin sitäkään. Seuraavillekin kerroille jäi siis jotain katsastettavaa, mutta lasten tuliaiset saatiin sentään hankittua.
Pizzerian kautta satamaan ja laivalla, totta kai, bileilta ihan parhaassa seurassa, kuten aina. Livahdin tanssilattialta aamukolmelta, mutta koska nämä Helsingin laivat tulevat satamaan vasta aamukympiltä, siinä ehti nukkua lähes normiyön. Ilman liskoja, onneksi.
Kotona pyykkiä oli pariksi päiväksi. Sen siitä saa, kun viettää pari vuorokautta maasto-oloissa ja suunnistusmetsässä. Kevätleirin pesukonekämpän jäljiltä pyykkiä oli huomattavasti vähemmän.
Kevätleirin jälkeen oli autuas oli saada olla kotona, nauttia omasta sängystä ja antaa lasten telmiä missä tahansa huoneessa, millä tahansa leluilla ja huudella onnesta soikeana löytäessään samat, vanhat lelunsa.
Tiomilan jälkeen oli paitsi pientä reissuväsyä, myös hieman syyllinen olo poissaolosta, kun 1-vuotias tarttui palattuamme niin kovin syliin kiinni, ettei olisi tunteihin siitä ilman pientä houkuttelua irroittanut. 3-vuotias ei ollut moksiskaan, kun oli saanut tehdä mummin ja ukin kanssa vaikka mitä kivaa. Todennäköisesti kivampaa kuin kotipuuhat konsanaan ;)
Mukavaa oli siis käydä matkustelemassa ilman kannettavia pieniä ihmisiä, rattaita, kiukuttelua, säännöllisiä ruoka-aikoja, alatihukkuvia leluja ja mutaisia pieniä sormia. Tiomila-reissu oli kiva, antoisa ja hauska, mutta on pakko myöntää, että kaikesta tästä huolimatta matkustan mieluiten koko perheen voimin, ylimääräisestä duunista viis. Toisten riemu ja ilo uusien asioiden äärellä, yhteiset kokemukset ja ne matkasta jääneet muistot, joihin voi kotona palata vaikka valokuvien kanssa, ne ovat ihan korvaamattomia. Loppujen lopuksi se on kiinni hyvästä organisoinnista ja halusta nähdä ja kokea yhdessä, matkatavara- ja muista haasteista riippumatta.
Luulenpa, että molempia on kuitenkin jatkossakin edessä. Ei se nyt NIIN sietämätöntä kaksinkaan ollut reissata... Varsinkaan, jos suunta on jonnekin iiiiiihan muualle ja ihan kaksistaan, niin ihania kuin ne suunnistusystävät ovatkin ;)
Uusista matkoista haaveillen,
- Anna :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti