Sakkokierroksia

Maanantai-ilta. Mies lähti lenkille, kolme isompaa lapsukaista puistoon. Nappasin 1-vuotiaan kainaloon, Tuomas Veturin toiseen ja harpoin pelikentälle. Ajatuksenani oli kysyä, katsoisivatko pojat neidin (ja samalla hieman isomman neidin) perään, jos kävisin minäkin ulkoilemassa.

Kun tulin kentälle, esikoinen nosti koripallon syliinsä ja katsoi minuun innokkaan odottavaisena. Tajusin sanattoman kysymyksen. Pohdin vaihtoehtoja ehkä vajaan sekunnin. En tietenkään voinut lähteä. En, jos kelpasin peliseuraksi teini-ikäiselle. Laskin neidin neidin leikkimään veturinsa kanssa ja astelin kutosluokkalaisen eteen. Kumarruin eteenpäin, kuoputin maata ja kysyin:

- Otetaanks revanssi?
- Yks veeäs yks?
- Okka, mut joka kerta ku toinen tekee korin, toinen kiertää ton sakkokierroksen.

Osoitin kentän ympäri menevää hiekkatietä, jonka pituus lienee noin 150m. Poika nyökkäsi ja peli alkoi.

Muutama viikko sitten pelatessamme hävisin noin 18-3. Päätin tsempata isommin ja pääsinkin vetelemään voitontansseja ja katselemaan juniorin sakkokierroksia useampaan otteeseen, toki tämän tästä itsekin piipahdin rundilla.

Pelasimme pitkään, hikisinä ja naureskellen, välillä voimalla vääntäen ja kutsuinkin peliä jo halailupalloksi. Jossain kohtaa pienin pirpana tupsahti nenälleen ja kävin hänen kanssaan tekemässä pienet vatsalihassetit lohtuhalien aikana. Kaksi keskimmäistä pyrähtivät välillä kentällä omine palloineen, mutta viihtyivät enempi kiipeilytelineessä temppuja harjoitellen.

Kun korispuuhia alkoi olla tunnin verran takana, huomasin myös juniorin tossujen painavan aika lailla. Hänen puolustuksekseen on sanottava, että alla oli jo 1,5h käsipallotreenejä ja loppuhölkkä päiväkodin kevätjuhlaan. Sanoin, että olen ihan puhki ja ehdotin lopettamista. Poika katsoi silmiin ja totesi:

- Yhestä poikki. Toinen juoksee sit viis kierrosta.
- Ei apua, mä en enää jaksa.
- No ethän se välttämättä ookaan sä. Sun pitää vaan voittaa mut.
- (syvä huokaus) Selvä. Yhestä poikki. Toiselle viis kiekkaa.

Tässä vaiheessa voisin keksiä tekosyitä tai väittää itse voittaneeni. Mutta ei taida kannattaa, ei kukaan uskoisi kuitenkaan. Tappio mikä tappio, joten lähdin kiltisti kierroksilleni. Esikoinen otti pienimmän siskon syliinsä, istui penkille ja kannusti uupumatta joka kierroksen jälkeen. Näytteli peukkuja, virnisteli ja laittoi siskonkin vilkuttamaan.

Niin, jäikö treeni väliin? Enpä usko. Syke kohosi. Hiki irtosi. Askeleet kiihtyivät, jarruttivat. Kroppa kääntyili, kurkotti, heitti, otti kiinni. Polvi nousi, selkä taipui.

Hyvä treeni. Erinomainen mieli. Ihanat lapset.

Höntsäilkää tekin!
- Anna